Pari ajatusta – Sierra Nevada, Espanja

Rakastan ruokaa, hengitän aurinkoa ja harjoittelen valokuvausta. Voisi kuvitella, että kirjoittaisin myös ruuasta ja matkustamisesta. Niin en ollut ajatellut, mutta ajatukset muuttuvat ja toisinaan myös maisemat. En myöskään uskonut innostuvani patikoimaan ulkomailla lomamatkoillani. Siispä matkailupilkettä silmään ja polulle.

Tankkaan koneistoani lomamatkoilla paikallisilla herkuilla ja maisemilla, valokuvaan ja huokailen. Kameran muistitikku läähättää auringosta ja zoomin iloittelusta. Mittailen kohteita ja rakentelen maisemaa metsästellen kuvakulmia ja värejä. Hemmetin vaikeaa, mutta mahdollista oppia.

Ollessani vuosi sitten lomamatkalla kauniin Como-järven rannalla, rakastuin Mt. Saint Primoon. Löysin ihan vahingossa blogin, jossa kuvailtiin houkuttelevasti tuon alueen patikointireittejä. Aloittelijan tietämyksellä ensimmäinen reitti oli hieman liian haastava ja jännitys omaan makuuni liian mausteinen. Siitäkin huolimatta tai juuri siitä syystä rakkaus maisemiin ja tämän kaltaiseen matkan tekoon heräsi.

Veleta (3398 m)

Rakkaustarina jatkuu ja tänä vuonna se alkoi Pradollanosta. Talvisin kylä palvelee laskettelijoita ja on vain parin tunnin ajomatkan päässä Malagasta. Heinäkuun alussa se on satunnaisten turistien valloittama ja seuraavaa lumikautta odotteleva hiljaisempi kylä. Jylhät olivat maisemat ja aurinko kuumaa.

Alkumatkan maisemista voi halutessaan nauttia hiihtohissien korkeudelta ja näin säädellä oman patikointimatkan pituutta. Viimeiseen osuuteen rauhallisesti patikoiden meni noin kaksi tuntia ja alastuloon lähimmille hisseille reilu tunti.

Aika nopeasti ensimmäisen lyhyen nousun jälkeen maisema muistutti, miksi olen täällä. Rakastan kaikkea aavaa, merimaisemaa, korkeuseroja, tuntureita ja järvenselkää. Maisema vapauttaa mielen, luovuuden ja kurttuiset ajatukset. Täydellinen kattaus näin alkupaloiksi.

Missä Mulhacén? (3478 m)

Ajatuksena oli patikoida vain yhdelle huipulle. Miksi näin, en tiedä. Ahmin kuitenkin Googlen tarjoamaa tietoa Veletan ”iso-siskosta” Mulhacénista, joka on manner-Espanjan korkein huippu. 1,5 h automatka Capileiran kylään alkoi.

Muutamassa paikassa luki varsin selvästi, että bussimatka Capileirasta eteenpäin kannattaa varata ennakkoon. Omassa päässäni oli ajatus nonstop-reitistä kylän ja patikointipolun välillä. Noh, näin ei ollut ja tämä tarkoitti yhtä lisäyötä kylässä, sillä pienet bussit olivat täyteen varattuja. Ihana ajatteluvirhe tosin, sillä Capileiran pieni kylä on ehdottomasti yksi suloisimmista valkoisista kylistä, joissa olen käynyt.

Rennon kyläpäivän ja hyvin nukutun yön jälkeen, bussi suuntasi kohti päiväpatikoinnin aloituspaikkaa. Omat energiavarastot tankattuina hyvällä hotelliaamiaisella ja pienellä jännityksellä. Onkohan tarpeeksi juomaa, ruokaa ja vaatetusta? Miten vahvaa on aurinko, entä oma kunto? Tiedossa oli noin kolmen tunnin kävely ylös ja parin tunnin alastulo. Taukoineen noin kuusi tuntia.

Niin hupaisaa kun se onkin, alkumatkan ajatuksissani olivat mm. asiakaskokemukset tulevaisuudessa tekoälyn ja koneoppimisen rinnalla. Melko pian nämä ajatukset kuitenkin haihtuivat. Maisemat ja hiljaisuus veivät mennessään, tuulen ja tunteen viemää.

Varusteet olivat melko kohdillaan. Lähtöpaikalla hellelukemat ja ylhäällä perillä lämpötila oli +12C. Alastullessa tuuli yltyi niin, että oli puettava ohut takki päälle. Hyvät juoksulenkkarit palvelivat, mutta seuraavaa kertaa varten investoin parempiin vaelluskenkiin. Aurinko on kuumaa, vettä, vettä, vettä ja tarpeeksi välipaloja.

Huikeaa tunteiden, ajattomuuden, uuden kokemuksen ja ajattelun tasapainoilua.

Capileiran kylä

Alun perin olin kirjoittamassa kiitosta sähköpostitse kylässä olevaan Hotel Rural Real de Poqueiraan. Loppujen lopuksi ajatuksesta syntyi kaksi blogikirjoitusta, toinen englanniksi. Hotellin ihmiset, avuliaisuus ja tunnelma olivat todella vaikuttavia. Kuuntelu, välittäminen, aitous ja auttaminen. Aloittelevan ja samalla vähän jännittyneen matkalaisen jokaiseen kysymykseen sai vastauksen ja samalla vähän enemmänkin. Kaikkea en edes keksinyt kysyä, mutta niihinkin sain vastauksia.

Muistutin taas itseäni erilaisten kohtaamisten, ihmisten ja palveluiden tärkeydestä ja samalla myös siitä, että muistaisi itse kiittää ja kehua. Niin kotona kuin maailmallakin. Usein ajattelee, liian usein jää sanomatta.

Kylä oli ihastuttava, kuin aika olisi välillä pysähtynyt. Siellä hetken kauneus ja ajattomuus on vahvasti ympärillä.

Viimeisen illan ravintolakokemus kruunasi onnistuneen patikkareissun. Paikallista ruokaa ja viinejä tarjoava pieni La Tapa-ravintola oli hurmaava. Erittäin ystävällinen ravintoloitsija loihti meille mm. mausteisen ja herkullisen pinaatti-mantelimuhennoksen. Suosittelen!

Kiitos, että olit mukana Sierra Nevadan maisemissa. Olisiko hyviä vinkkejä seuraavaan patikkaretkeen?

-Minna ❤