Mitä sä sitten olet, jos et ole johtaja?

Tämä on Muutos ja merkitys- blogisarjan kolmas tarina. Tänään palanen Maritta Joen muutosmatkaa. Tervetuloa mukaan.

****************

Maailma täältä tullaan. Unelmien työ ja ura olivat olleet edeltävät vuodet hyvässä nosteessa. Jenkit, Kiina, Intia ja Eurooppa. Kohta uusi etätiimi Chennaissa. Matkalippua sinne ja hotellivarausta tänne. Rekryä, kasvua ja uusia tiimiläisiä. Riittäisiköhän kalenterissa päivät?

– Kävelin kymmenisen vuotta sitten kevätauringon rytmissä pitkin Munkkiniemen rantaa ja mietin seuraavaa viikkoa. Olin nimittäin lähdössä seuraavalla viikolla Intiaan perustamaan uutta tiimiä, joka tulisi olemaan yksi merkittävä kasvuaskel yhä laajempaa organisaatiota. Vaikka en pitkien lentojen ylin ystävä ollutkaan, työn mielekkyys ja imu peittosivat tuon epämukavuuden hetkessä. Kaikki vain oli niin kohdillaan. Sain olla kehittämässä ja luomassa uutta, Maritta muistelee.

Muutamaa kuukautta myöhemmin hän istui mentorinsa luona, joka täräytti ilmoille kuumottavan ja täysin polvilleen pudottavan kysymyksen: Maritta mitä sä sitten olet, jos et ole johtaja?

– Nieleskelin ja yritin muotoilla järjellä hyvää vastausta, en pystynyt. Vastasin, että en mitään.

Kuten ihmismielellä on tapana, tunteen vastapainona on järki. Niin oli tässäkin, pelastamassa juuri tuota hetkeä sekä itseltä että tuon raadollisen kysymyksen tekijältä. Maritta palasi takaisin tilanteeseen ja asian äärelle, pelastamaan juuri sanomaansa.

”Työni ja urani oli minä. Minä”, hän jatkaa.

Kaiken tämän keskustelun pohjalla oli, että Maritta oli juuri saanut diagnoosin MS-taudin etenemisestä ja että hän oli tilanteessa, jossa piti valita työn tekemisen jatkot. Etkot olivat olleet lupaavat. Mutta valitettavasti hyvät etkot eivät olleet tae hyvistä jatkoista. Vaihtoehtona ei ollut jatkaa tuossa kansainvälisessä ja vaativassa tehtävässä.

– Totta kai järkeni sanoi, että olin ja olen niin paljon muutakin. Olen perheellinen, äiti, ystävä, tytär ja vaikka mitä. Mutta olin rakentanut identiteettiäni jo pitkään ja vahvasti myös urakehitykseni varaan. Ja tuolla hetkellä suuren organisaation johtajuuden mantteliin. Iso ja arvostettu kansainvälinen korporaatio, hyvät ison talon edut ja palkka kohdillaan. Yrityksen kasvun imussa oli hyvä kulkea, Maritta summaa.

Mutta juuri sillä hetkellä tuo oli hänelle totta. – Työni ja urani oli minä. Minä, hän jatkaa.

Kokemus siitä, ettei hän ole mitään, näytti sillä hetkellä mustalta ja näköalattomalta. Se teki kipeää, vaikka järjen tasolla kaikki oli okei. Oma ulkoinen panssari vahvistui ja Maritta ajatteli, että ihan sama, hän aikoo porskutella eteenpäin. Ei häntä ollut ennenkään taudit nujertaneet. Ei nytkään. Niin Maritta ajatteli tuolloin, nelikymppisen itsevarmuudella omia hyviä kokemuksiaan ja paljon niitä, joita oli vielä edessä. Maritta sulki ja siirsi asian tuonnemmaksi. Hetkeksi.

Se oli aika kova yhden kasvumatkan aloitus. Arjen koittaessa ja itsevarmuuspuuskan jälkimainingeissa oli selvää, että osa-aikatyö odotti kalenterissa. Kovaksi ja kuoppaiseksi tuon kaiken teki se, ettei Maritta ollut itse päättänyt tämän matkan suuntaa. Olihan hän kuitenkin päättänyt siihen asti niin monta asiaa. Kirjan kirjoittaminen, uran luominen ja ruuhkavuodet olivat soviteltavissa omiin aikatauluihin. Mutta tämän kaltaista ei suunnitelmiin kuulunut.

Missä peili?

Peiliin ja omaan historiaan katsominen oli edessä. Se teki kipeää. Nainen parhaassa iässä ja edessä täysi tyhjyyden tunne. Sen kestäminen tuntui sietämättömältä.

– Kyllä mä pohjalta lähdin. Tajusin toki, että mun tehtävä on nyt kestää tää. Aloin pikkuhiljaa uskoa, että elämä ja hyvä kantaa. Ja niin onneksi tekikin. Mullahan oli ympärillä paljon rakkaita ihmisiä, ystävät ja jonkinlainen työkin. Tajusin myös, että olin joissain kohdin yrittänyt saavuttaa asioita miellyttämällä myös muita tai jotain. Mutta vaikka kuinka tahkosin, se jokin vaje ei täyttynyt, Maritta pohtii.

Mä riitän

Kun hän sitten ymmärsi oman matkansa syitä ja seurauksia, oli tarve oppia itsestä ja maailmasta lisää. Marittan matkaa on sen jälkeen täydentänyt erilaiset opinnot ihmismielen ja käyttäytymisen saralla. Hän alkoi katsoa opintojaan, oppejaan ja ympäristöään erilaisin lasein, josta avautui aivan uusi maailma.

-Mä riitän, on mun mottoni. Ei siihen määrittelyyn titteleitä ja diagnooseja tarvita. Ja selvyyden vuoksi, ei niissä titteleissä mitään väärää ole. Valmennan tänä päivänä johtoryhmiä, esimiehiä ja tiimejä johtamisen ja vuorovaikutuksen ihmeellisessä maailmassa. Ne työt ja tittelit on vain osattava kantaa itselle oikeissa mittasuhteissa ja oikeanlaisella arvokkuudella.

Maritta tietää minkälaisessa puristuksessa osa työssä olevista tänä päivänä toimii ja miten mm. osaa johtajista ja yrityksen työntekijöistä ohjaavat ihan väärät asiat. Pelko, riittämättömyyden tunne ja kova tahti aiheuttavat tunteita. Tunteet ovat vaikea osa-alue ja siksi numerot ja faktat saattavat tuntua helpommilta johdettavilta. Inhimillisyyden ja ihmisyyden kohtaaminen on kuitenkin ainoa asia, joka on loppupelissä tärkeää. Ihmiset yrityksissä ne numerot ja muutokset kuitenkin tekevät.

Saa tarvita toisia ja pyytää apua

Yhdessä olemme niin paljon enemmän. Ensin on kuitenkin lähdettävä itsestä ollakseen parempi tiimipelaaja ja mahdollistaja. Mikä edistää omaa hyvinvointia? Mikä on itselle riittävää ja minkälaisia rajoja itselleni asetan? Yhtä lailla, teenkö sellaisia asioita, joista innostun ja mihin voin itse vaikuttaa? Liian monelle mutkalle ei pidä kääntyä miellyttääkseen muita tai jotain.

– Nyt haluan oman työni kautta auttaa esimiehiä ja työyhteisöjä kehittymään. Paineita tulee tänä päivänä ulkoa päin, kun mm. työtahti, muutokset, tavoitteet ja uudistuminen ovat arkeamme. Mutta olemme myös melkoisen hyviä asettamaan niitä paineita ihan itsekin. Vähän inhimillisempi ote itseä ja muita kohtaan antaa jo hyvää pohjaa, Maritta pohtii.

Tämän kaiken matkanteon tarkoitus on johtanut nykyiseen työhön yrittäjänä ja siihen, että hän kokee tekevänsä merkityksellistä ja arvokasta työtä. Miten tärkeänä hän pitääkään sitä, että elämä olisi mahdollisimman oman näköistä ja siinä olisi oman vastuunottamisen lisäksi ripaus lempeämpää otetta.

– Pysähtyminen itsensä äärelle on ajoittain tärkeää. Juuri tänään on tärkeää, että matkani menee nyt tässä ja saan tehdä työtä, jossa voin kulkea rinnalla ja tukea muita kehittymisen polulla. Positiivinen ja turvallinen ympäristö luo parempaa työntekemisen jälkeä, lisää luovuutta ja uskallusta ympärilleen. Ihmiset luovat yrityksissä sen kulttuurin, jonka myös asiakkaat kohtaavat.

Kiitos Maritta rohkeudesta jakaa tarinasi!

-Minna ❤ –


Maritta Joki

  • nauttii mökkeilystä, järven selästä ja lasista hyvää viiniä
  • ”Mä riitän”
  • Mentoritas Oy:n perustaja
  • Työelämävalmentaja, mentori, coach ja terapeutti
  • Twitter: @Mentoritas FB: Mentoritas Oy

Uuden blogini myötä olen käynyt mitä mielenkiintoisempia keskusteluja muutoksesta. Niin henkilökohtaiset kuin organisaatioidenkin muutokset sekä työn tulevaisuus puhuttavat ja hyvä niin. Yhdessä tekeminen, ymmärtäminen ja uuden oppiminen vievät vahvasti eteenpäin. Näistä keskusteluista syntyi ajatus ihmisten näköisistä ja kokoisista tarinoista muutoksen eri poluilla.

Lue myös muut tämän blogisarjan tarinoista: “Miksei tätä ole kokeiltu aiemmin?” ja Huomaa hyvä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s