Huomaa hyvä!

Uuden blogini myötä olen käynyt mitä mielenkiintoisempia keskusteluja muutoksesta. Niin henkilökohtaiset kuin organisaatioidenkin muutokset puhuttavat ja hyvä niin. Yhdessä tekeminen, ymmärtäminen ja uuden oppiminen vievät vahvasti eteenpäin. Tästä syntyi ajatus ihmisten näköisistä ja kokoisista tarinoista muutoksen eri poluilla. 

Tervetuloa Päivin ajatusten äärelle 

Muutos ja uudistuminen puhuttelee, mietityttää ja inspiroi. Miltä työelämä näyttää nyt ja miltä se voisi näyttää huomenna? Päivi on pohtinut mm. näitä kysymyksiä, maailman nopeaa muutosvauhtia, kilpailua ja omaa itseään.

Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kolme lasta ja arjessa on ruuhkavuosien kuuluisaa säpinää. Vapaa-aikana he viihtyvät kotona ja harrastusten parissa. Päivän kuulumisia vaihdetaan ruokapöydän ja iltasatujen äärellä. Ne ovatkin erityisen arvokkaita hetkiä.

Toimistoaikaan Päivi tekee kollegoiden kanssa mielenkiintoista muutosmatkaa ja nauttii monipuolisista työtehtävistä liiketoiminnan kehittämisen parissa. Uudenlaiset toimintatavat, erilaiset tiimit ja ihmiset opettavat joka päivä ja paljon. Ketterää kehittämistä, uudistamista ja välillä isoja kysymysmerkkejä. Kuulostaako tutulta? Oppimismatkalla ollaan!

Uudistuminen on tärkeää

Uudet opinnot ovat kutkuttaneet Päivin mieltä jo jonkin aikaa. Mistä innostun, mikä motivoi ja minkä päälle voisin rakentaa lisää? Minkälaisia tulevaisuuden taitoja työelämässä tarvitaan?

On ollut niin antoisaa miettiä ja tutkailla omia vahvuuksia ja tarpeita kehittyä. Muiden kanssa sparrailu on opettanut itsestä taas hieman enemmän. Voisinko kenties tulevaisuudessa auttaa tämän tyyppisessä ajattelussa myös muita? hän pohtii.

Ihmisten ja vuorovaikutuksen merkitys työelämässä ja erilaisissa muutoshankkeissa on vain vahvistunut.

Uudistuminen on tärkeää, mutta ei muutosten tekeminen helppoa ole. Toisinaan se on pohdintaa ja tahmeita ajatuksia, mutta parhaimmillaan inspiroivaa ja palkitsevaa yhdessä oppimista.

Ihmiset ja tunteet

Keskustelimme paljon onnistumisista, erilaisuudesta ja ihmisten osin piilossakin olevista kyvyistä. Kaikki haluavat varmastikin onnistua omassa työssään, olla mukana tekemässä ja uudistamassa tulevaa. Tunne siitä, että on tärkeä osa kokonaisuutta luo yhteenkuuluvaisuutta ja merkityksellisyyttä. Koska kyse on ihmisistä ja tunteista, on itsetuntemus kaiken alku.

Kuinka muutosherkkiä olemme? Miten osaisimme toimia tunneälykkäämmin ja olla empaattisempia? Mitä saisimmekaan aikaan, jos uskaltaisimme kokeilla rohkeammin uutta? Miltä epäonnistuminen tuntuu? Miksi toiset kokeilut onnistuvat paremmin kuin toiset?

Näiden ajatusten äärellä Päivin opintojen suunta alkoi hahmottua. Hän keskittyi vahvasti pohtimaan oman näköistä uudistumista ja ilmettä. Tahto oppia enemmän itsestä ja muista ihmisistä alkoi vahvistua. Oppia ymmärtämään paremmin yksilöiden ja tiimien valmiuksia ratkoa erilaisia ongelmia ja tilanteita antoi lisää suuntaa. Näin löytyi vuoden kestävä Ratkaisukeskeinen valmentaja- koulutus Helsingin yliopistolla. Nyt on työn ohessa kaverina uudet opinnot.

Tämä on niin mun juttu, hän hehkuttaa.

Kaikilla on lupa unelmoida ja levittää positiivista energiaa.

Päivi uskoo positiiviseen ja sen voimaan. Kaisa Vuorisen ja Lotta Uusitalo-Malmivaaran Huomaa hyvä! -kirja on inspiroivaa luettavaa ja hyvä elämänohje niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Puhuimme pitkään myös päiväkotien ja koulujen taidosta kehua ja vahvistaa lasten onnistumisia ja vahvuuksia. On menty kivalla tavalla eteenpäin.

Lopetimme ihanan keskustelutuokion unelmoinnin ja positiivisen palautteen voimaan. Ajoittain pysähtyminen on askel parempaan itsetuntemukseen ja läsnäoloon. Työyhteisön hyväksyvä ja positiivinen ympäristö on puolestaan energisoivaa, jossa luovuus ja oppiminen lisääntyvät. Siihen voimme jokainen osaltamme vaikuttaa.

Teimme myös harjoituksen, jossa kerroimme mitä toisissamme arvostamme ja  mitä opimme tämän tapaamisen aikana. Miten vahvaa onkaan positiivisten asioiden ääneen sanominen ja niiden kirjaaminen vihkon kulmaan. Tästä oli seurauksena tuplahymyä ja lisää ajateltavaa.

Iso kiitos Päivi ja iloa uusiin opintoihin ❤

Minna


Päivi Thuneberg 

  • 37 v.  inspiroituu ihmisistä, uuden oppimisesta ja itsensä ylittämisestä
  • Työskentelee terveystoimialalla Tamrossa liiketoiminnan kehityksen tehtävissä
  • Opiskelee Ratkaisukeskeinen valmentaja-opintokokonaisuutta (40 0p)
  • Twitter: @PaiviThuneberg   Linkedin: http://www.linkedin.com/in/paivithuneberg/

 

Lue myös: Pysy itsesi puolella

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s