Mitä tekisit, jos olisit rohkeampi? 2/2

Mitä tekisit, jos olisit rohkeampi? 2/2

”Olen aina haaveillut olevani jollain tavalla musiikkibisneksessä. Nuorempana haaveilin pianistin urasta ja mustasta kiiltävästä flyygelistä.” 

Näin kirjoitin kolme vuotta sitten, kun isäni oli juuri nukkunut pois ja yritin  jollain kummallisella tavalla kertoa sen hänelle. Lue lisää

Vinkkaan elämälle silmää

Vinkkaan elämälle silmää

Facebookissa oli jokin aika sitten kuvahaaste, jossa jaettiin omia ensimmäisiä profiilikuvia vuosien takaa uudemman rinnalla. Ja taisi käydä niinkin, että useat meistä pysähtyivät vähintään pohtimaan kuvien välissä kulunutta aikaa ja mieliin palasi muutama muistokin noilta ”välivuosilta”. Lue lisää

Ettei kukaan jäisi tässä yhteiskunnassa yksin

Ettei kukaan jäisi tässä yhteiskunnassa yksin

Tänään hyppäys Gutsy Go:n ja nuorten maailmaan, jossa rohkeus löytyy tekemällä. Tämä on ”Muutos ja merkitys”– blogisarjan viides tarina. Tässä blogisarjassa kirjoitan ihmisten näköisiä ja kokoisia tarinoita muutoksen erilaisilla poluilla. Tervetuloa mukaan!

***************

Kun nuori soittaa vankilaan ja kysyy vankilan johtajalta, että missä me voitais olla teille avuksi, syntyy mahdottomasta mahdollista. Sydän sulaa ja on auki toiseen ihmiseen, sen voimalla muutetaan maailmaa. Tämä on Gutsy Go. Tuu mukaan matkalle! Lue lisää

”Vain muiden ihmisten kanssa minullakin on mahdollista kehittyä”

”Vain muiden ihmisten kanssa minullakin on mahdollista kehittyä”

Tämä on Muutos ja merkitys- blogisarjan neljäs tarina. Tänään hyppäys Anni Roineen matkaan ja yrittäjyyteen. Tervetuloa mukaan.

************

Tiedätkö sen tunteen, kun joku vain kolahtaa. Olet täysin varma asiasta, muttet välttämättä tiedä miksi. Asia palaa mieleesi, pohdit uudestaan, mietit sen syitä ja seurauksia. Lue lisää