Mun äiti <3

Vuonna 1967… postikortti viipyi  matkalla yli kolme viikkoa

Sain siskoltani kuvan, jossa äiti poseeraa 32 -vuotiaana ensimmäisellä lomamatkallaan ulkomailla. Hän on kuin filmitähti ja nuo vaatteet aurinkolaseineen voisivat olla tänäänkin vaatekaapissani ja kovassa käytössä. Myös Instagram-kuvana tuo olisi mainio. Vai mitä olet mieltä? #mallorca #tyttöjenreissu #coppertone #ulkomailla #keihäsmatkat #siskontekemämekko .

Tuohon 60-luvun maisemaan ei ollut kovin tavallista lähteä tyttöporukasssa, ei ainakaan Mallorcalle asti. Lentokonekin tarvitsi juomaa kesken matkan teon, välilaskun verran. Puhelimia ei kodeissa juurikaan ollut ja postikortti taisi viipyä matkallaan yli kolme viikkoa. Mummoni odotti niin kovasti postia Mallorcalta. Tyttärensä oli tosin ehtinyt tulla maailmalta kotiin, ennen tuon ihmeellisen kortin saapumista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuonna 1987… Helsinki-Moskova junassa

20 vuotta myöhemmin matkustin junalla ja lentokoneella Moskovan kautta kielikurssille Sotšiin. Äiti vilkutti Helsingin rautatieaseman laiturilla lukioikäiselleen. Määränpää oli kaukana ja paluupäivään kaksi viikkoa. Taisimme molemmat itkeä,  mutta kokosimme itsemme ja totesimme, että pian taas nähdään.

Ainoat informaatiolähteeni tuolla reissulla olivat vierasta kieltä puhuvat ihmiset ja  venäjän kielioppikirja. Punakantinen kirjailtu päiväkirjani toimitti muistitikun virkaa. Se on edelleen tallessa. Ja siellä lukee jotain näin: Sotši 7/1987  ”En ymmärrä, että maailmassa on näin kauniita paikkoja, paljon ystävällisiä ja hymyileviä ihmisiä. Enkä ymmärrä, ettei heillä ei ole kaupoissa mitään ostettavaa. He eivät pääse mihinkään, kaikki rajat ovat kiinni. Hotellin ruoka on kamalaa. Vesihanasta tulee Coca colan -väristä vettä, hotellihuoneessa on torakoita. Nukun valot päällä…”

Minulle tuli kova ikävä äitiä. Mustanmeren rannalta ei soiteltu kotiin, enkä tainnut kirjoitella postikortteja. Pian kuitenkin taas nähtiin ja ehkä vähän itkettiinkin.

Vuonna 1999.. postikorttikin tuli jo viikossa perille

Sain ensimmäisen matkapuhelimeni suurinpiirtein 30-vuotiaana. Olihan se nyt päheetä lähetellä tekstiviestejä ja soitella ilman pitkiä jatkojohtoja, autosta. Tuohon 2000-luvun taitteen aikoihin postikorttikin tuli jo viikossa maailmalta perille. Myös ulkomailta oli mahdollista soittaa kotiin lyhyt puhelu inhimilliseen hintaan, puhelinkopista tai hotellihuoneesta.

2003.. postikortti matkusti edelleen noin viikon

Muutamaa vuotta myöhemmin myös esikoiseni sai ensimmäisen oman matkapuhelimensa. Elettiin erilaisten liittymien ja pakettiratkaisujen etsikkoaikaa, joka tarkoitti suht’ hintavia puheluminuutteja ja tekstiviestejä. Niin meilläkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuli esikoiseni ensimmäisten puhelinlaskujen aika ja erään laskuerittelyn mukaan puhelimella oli lähetetty yli sata tekstiviestiä kuukauden aikana. Yli sata! Olin pöyristynyt puhelinlaskun loppusummasta, sillä jokainen viesti ja puhelu maksoi erikseen. Mutta erityisesti kauhistelin sitä, miten kukaan voi lähettää niin monta tekstiviestiä kuukaudessa. Eikä se ollut mielestäni ihan normaalia, mutta sitä en toivottavasti sanonut ääneen. ❤

2020..

Niinpä. Tuosta puhelinlaskusta on yli 15 vuotta aikaa ja se hymyilyttää edelleen.

Pöydällä edessäni on sen sijaan muutama laite. Tietokone, puhelin, tabletti ja niissä muutamat kanavat, joista viestitulvaa virtaa ähkyyn asti. Vaikka kuinka positiivisesti laskisin, taisin lähettää jonkinlaisia tekstiviestiin verrattavia viestejä, kuvia, linkkejä tai tykkäyksiä n. 30 kpl viimeisen tunnin aikana. Kyllä äitini tätä ihmettelisi ja sanoisi sen varmasti myös ääneen. 🙂

Postikortin tämän hetkistä matka-aikaa en tiedä. Valtioiden rajat ovat kiinni, eivätkä lentokoneet juuri nyt lennä Mallorcalle.

Äitienpäivä. Muistot. Ikävä. Just nyt on hyvä näin.

Tykkäyksiä sinne jonnekin ❤

– Minna –

 

2 thoughts on “Mun äiti <3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s