
”Nuorten tuen tarve on totta ja syyt jokaisella nuorella hyvinkin erilaisia ja henkilökohtaisia. Nähdessäni erilaisia tilastoja, olin hämmentynyt. Lukujen takana on tyttöjä ja poikia, erilaisia tarinoita, tapahtumaketjuja ja niitä sattumiakin. On kipeitä kohtia, huomisen odotusta, onnistumisia ja pettymyksiä. Nuorten yksinäisyys ja avun tarve on puhuttelevaa, sillä kaikilla ei ole kaveria tai läheistä, jonka kanssa voisi jutella, pyytää kahville tai viestitellä. Ja vaikka olisikin, yhden aikuisen ja kaverin tarve voi muuttuneessa elämän tilanteessa olla korvaamaton apu.”
Näin kirjoitin vuosi sitten. Olin juuri aloittanut Diakonissalaitoksen Amigo-ohjelmassa ja tavannut nuoren, jonka mentorina saisin toimia. Hetki oli arvatenkin jännittävä, uutta ihmettelyä aiheuttava ja vahvan tunnejäljen jättävä. Sain kulkea vuoden tämän upean nuoren matkassa, tutustua yhteen merkitykselliseen elämänpolkuun, ihmiseen ja hänen tarinaansa.
Vuosi on sisältänyt monia kahvin ja kaakaon tuoksuisia hetkiä. Katselimme elämää ja yksityiskohtia myös kameran linssin läpi, kirjoitimme, pysähdyimme, pohdimme, suunnittelimme ja nauroimme. Mukavia hetkiä, yhdessä.
Kaikilla ei ole kaveria, jonka kanssa voisi jutella, pyytää kahville tai viestitellä
Olin miettinyt vuosia, miten voisin antaa omaa aikaani vapaaehtoistoiminnan kautta, jakaa omaa osaamistani, elämänkokemustani ja tukea sitä tarvitsevan matkan tekoa. Olla jollekin silmät, jotka näkevät ja korvat, jotka kuulevat tai olla vain hiljaa, jos siltä tuntuu. Onneksi muutamien sattumien ja meidän molempien omannäköisen rohkeuden tuloksena oli mieleenpainuva, yhteinen ja merkityksellinen vuosi.
Sinä lukija ja kanssakulkija, olisiko sinulla tahtoa ja aikaa lähteä nuoren kaveriksi? Suosittelen lämpimästi tutustumaan Amigo-ohjelmaan. Uskallan luvata loistavat yhteyshenkilöt, hyvän perehdytyksen, mieleenpainuvia ja merkityksellisiä hetkiä. Tapaamiset ovat vapaamuotoisia ja rentoja, niitä on yleensä 1-2 kuukaudessa. Auttaa voi monella tapaa, tässä yksi niistä. Lisää ohjelmasta ja seuraavasta valmennuksesta täältä.
Olisiko sinulla aikaa? Aikasi ja läsnäolosi on arvokasta myös jollekin toiselle.
-Minna ❤ –
Lue myös Jokainen meistä tarvitsee joskus tukea ja Sanotko, jos ajattelet? Ajatteletko, jos sanot?