Mitä tekisit, jos olisit rohkeampi? 1/2

Olen aina haaveillut olevani jollain tavalla musiikkibisneksessä. Nuorempana haaveilin pianistin urasta ja mustasta kiiltävästä flyygelistä. Minulla oli valloittava ja niin innostava pianon opettaja, jonka yksiöön mahtui vain flyygeli, sänky ja suloiset sinfoniat. Hän jätti oven aina rappuun auki, että voisin hiippailla sisään odottamaan, mikäli hänellä olisi soittoharjoitus kesken. Yleensä oli. Hänellä oli pitkät hiukset, jotka hivelivät jokaista sulosointua pitkien sormien valloittaessa samanaikaisesti pianon koskettimia.

Myöhemmin halusin laulajaksi musikaaliin ja sittemmin kirjoittamaan iskelmäsanoituksia. Mikähän esti? Noh, toistaiseksi olen päätynyt musiikin suurkuluttajaksi. Hyvä alku.

Jokin välillä pysäyttää

Isäni kuoli hiljattain. Syöpäperkele lannisti alleen, kyselemättä ja kainostelematta. Se tuli taloon, istui pöytään ja otti isännän paikan. Meitä muita se piti lähinnä palvelijoinaan ja asetti meidät alaviistoonsa pieniksi pisteiksi suorittamaan käskyjään. Se kohtasi meidät kovalla, kiireen leijuessa ilmassa.

Vaikken tuolloin sitä tiennytkään, ajoin viimeisiä kertoja isäni luo. Samuli Edelmann lauloi radiossa viimeistä säkeistöä minulle tuntemattomasta laulusta. ”Lähetä enkeli, kertomaan, ettei mua ole vielä unohdettu”. Kotimatkalla etsin tuon laulun ja itkin kuin en olisi koskaan elämässäni itkenyt. Niin voimakkaasti voivat laulun sanat ja tulkinta viiltää kulkijaa, osua juuri siihen herkimpään hetkeen ja painaa polvilleen. Juuri siinä ajassa ja hetkessä olin alaston ja vailla minkäänlaista puolustusmekanismia.

Pääsin kotiin ja jostain tuossa epätoivon ja surun hetkessä syntyi teksti, melodiaa tapaillen. Kummasti tämä elämä laittaa ajoittain pysähtymään ja miettimään myös omia pelkoja, rohkeutta ja valintoja. Heikoilla hetkillä usein valaistuu asioiden moninaiset syyt ja niiden seuraukset. Historia selittää ja tämä hetki tunnustaa.

********

Kiitos viimeinen                        

Et osannut, et antanut, valon sisällesi aina paistaa.
Rakastit pimeää, kiedoit maailmaa mustaan, mielesi kipeään.
Tulit hetkeen puristavaan, ilkeään.
Pelko hahmona eilisen, ajurisi viimeinen.

Paha kuittaa ja kiittää, vihaa päältäs niittää.
Paljon vartijana, kaiken hallitsijana väsynyt on hänkin.
Kuka ja kenelle armon antaa.
Kuka lopulta voittaa ja kenet loppuun kantaa.

Huudat äitiä, kaipaat isää, itket siskoa yhä lisää.
Rakkautta tarvitsit, rakkautta jota niin halusit.
Kuulen hätäsi, tunnen häpeäsi, niitä kannan minäkin repussani.
Repaleinen perintösi tuskana itkee ihollani.

Vierastan hyvyyttäsi, en tunnista sitä sinuun.
Annan anteeksi, annat anteeksi. Kiitos viimeinen.
Sovitaan, että eilinen kuitattu on.
Heikkous ja kaipaus sanaton.

Vanhat silmäsi sun, katsot kuin lapsi luottaen.
On viha katseestas kadonnut, aamun uuden olet voittaa antanut.
Kuulen kiitoksen, vilpittömän sellaisen, tunnistan kaipuun lapsuuden.

Annan anteeksi, annat anteeksi. Kiitos viimeinen. Rakkaus voimalla hyvyyden,kanssamme on peloton. Kiitos viimeinen, tahti sydämen. Kiitos viimeinen, on peloton.

***********

Mikä sinusta olisi tullut isona, jos olisit tiennyt sen, minkä nyt tiedät? Entä jos olisit ollut rohkeampi? Entä minkälaisia asioita tekisit nyt? Vai onko hyvä just näin?

Kiittäen, Minna ❤

Lue ja kuuntele ensimmäinen biisini ”Kiitos viimeinen”  ”Mitä tekisit, jos olisit rohkeampi?” 2/2  Lue myös Äidin kädet ja #täähetki