Pink ladies

Istahdimme naisenergialla saman pöydän ääreen lukioaikaisiin tunnelmiin. Oli kulunut 30 vuotta ylioppilaskirjoituksistamme. 30 vuotta. Aika on juossut karkuun, mutta samat hymyt ja yhteinen historia merkityksineen on pysynyt ja voimistunut.

Yhdessä oli aikanaan maisteltu ensimmäiset viinit ja ihmetelty paikallisessa pizzeriassa oreganon makua ja cappuccinon nimeä. Oregano maistui oudolle ja kahvin nimen ääntämisessä oli yhtä paljon opeteltavaa kuin piin olemisen tärkeydessä. Hormonit ja angstit hyrräsivät Bon Jovin tahtiin, eikä hyppytunnit riittäneet elämän tuskan sammuttamiseen. Opettajat tuntuivat ikälopuilta ja lähiöelämässä sykkivät viikonloppujen kotibileet ja nuoret sydämet.

Erikoiskahvit ovat nyt siirtyneet ostarin pizzalasta kotikoneisiin ja tuoreet yrtit ovat jokapäivää porsasvatkulin ja tillilihan sijaan. Meistä on tullut opettajien ikäisiä ja läheltä löytyy oma lukiolainen tai pellavapää, joille pädit ja instat ovat normia. Pohdimme hymyillen, mitä meistä tulisi isoina. Siis jos tietäisimme sen, mitä tiedämme nyt ja uskaltaisimme rohkeammin?

Seuraavan vuosisadan puolella kukin on löytänyt paikkansa yhteiskunnasta ja omasta elämästään. Matka on toki vaatinut osansa kasvun, kehittymisen ja pohjakosketustenkin kustannuksella. Sydämen sykkeisiin ei ole mittareita tarvittu ja rakkautta on riittänyt elämän mutkissa. Syntymiä, kuolemia, ristiäisiä, lakkiaisia, eroja, aurinkoa, uusia aamuja ja monta suolaista kyyneltä.

Nyt tämä sama ydinryhmä harjoittelee kukin omiensa kanssa kasvatusta, koulupäiviä, luistelupukujen ompelua, parisuhteita, vastuullista ekoilua ja naisena oloa. Paljon on repuissa kokemuksia ja mustelmiakin, mutta samalla valtava luottamus tähän hetkeen, huomiseen ja uudesti löytyneisiin kanssasisariin.

Lisää tunnekokemuksia, elämän ihmettelyä ja naurua!

– Minna –

Lue myös Pysy itsesi puolella ja #täähetki