”Olen aina haaveillut olevani jollain tavalla musiikkibisneksessä. Nuorempana haaveilin pianistin urasta ja mustasta kiiltävästä flyygelistä.”
Näin kirjoitin kolme vuotta sitten, kun isäni oli juuri nukkunut pois ja yritin jollain kummallisella tavalla kertoa sen hänelle. Lue lisää
”Mitähän äitikin olisi sanonut, jos vielä eläisi?” ”Mä en kyllä kehtaa kertoa töissä kenellekään mun uudesta ideasta”. ”Mun sukulaiset ois varmaan ihan ihmeissään, jos kuulisivat”. Lue lisää
Facebookissa oli jokin aika sitten kuvahaaste, jossa jaettiin omia ensimmäisiä profiilikuvia vuosien takaa uudemman rinnalla. Ja taisi käydä niinkin, että useat meistä pysähtyivät vähintään pohtimaan kuvien välissä kulunutta aikaa ja mieliin palasi muutama muistokin noilta ”välivuosilta”. Lue lisää
Hengitän aivan hiljaa, niin hiljaa kuin osaan. On niin äänetöntä, että kuulen kynttilän palavan ja tähden lentävän. Kuulen, kuinka hymyilen sisälläni ja kuulen myös, kuinka jalkapohjiani kutittaa. Tavoittelen hapuilemaan särkynyttä sydäntäni. Kipua ei löydy, sen kaikukin vain osasävelenä nuotistossani – haamuna sointujen iloittelussa.
Sinfoniani säveltäminen perustuu mollien antamiin oivalluksiin. Taivun uskomaan, että matkani merkitys ja hetkittäisten kaaosten iskut ovat johtaneet orkesteriani löytämään sävelkulun, joka vastaa rytmitajuani. Parketti kiiltää, tanssikenkäni janoavat tarttumaan hetkeen ja suhteellistamaan muutaman edellisen epäonnistuneen tangon taivutukset.
Painan pääni tyynyä vasten ja kuulen, kuinka minua kutsutaan. Tiedän, että osaan, opin ja uskallan. Nousen ja sammutan kynttilän, sen tuoksu rauhoittaa. Liihoittelen ja nautin, mitä muuta voin. Vähän väsyttää, vaivun uneen – tähtipölyä yöpaitani taskussa.
– Minna
Lue myös Mitä tekisit, jos olisit rohkeampi? ja Pysy itsesi puolella
Merenpinta helmeilee auringon syleilyssä kuin mieleni ihanien tuulessa vietettyjen hetkien jälkeen. Puhumme veden kanssa samaa kieltä ja ymmärrämme tämän hetken arvon kuin yhteisestä sopimuksesta. Tiedämme, että annetut harmoniset ohilipuvat onnentunteet viipyvät luonamme vain ohuen aikaa. Ne vaihtuvat uusien tunkeutuessa tilalle. Ne tekevät meistä kokonaisia ja antavat mahdollisuuden tuhlata päivänpaistetta, niin että jokainen voi halutessaan poimia siitä osansa.
Istahdimme naisenergialla saman pöydän ääreen lukioaikaisiin tunnelmiin. Oli kulunut 30 vuotta ylioppilaskirjoituksistamme. 30 vuotta. Aika on juossut karkuun, mutta samat hymyt ja yhteinen historia merkityksineen on pysynyt ja voimistunut.
minnalinna.com 