Olen aina ihmetellyt niitä rohkeita ihmisiä, jotka hyppäävät laskuvarjolla tai benjillä tai jollain vempaimella, jolla on mahdollista kurvata mäntyyn tai jäädä sen oksille roikkumaan. Mistä he voivat olla varmoja, että laskeutuminen ilman rikkoutuneita jalkoja tai edes ilman mustelmia onnistuu? Ja saattaahan siinä tulla henkisiä iskujakin tai ihan mitä vaan voi tapahtua. Totta, niin kuin elämässä yleensäkin.
Mietin paljon ennakkoon omaa hyppyäni kohti muutosta. Loistokollegat, mielenkiintoinen täysmuutos toimialalla, pitkä ja monipuolinen kokemus isossa organisaatiossa ja monta muuta hyvää. Olisinko valmis vaihtamaan tuon kaiken hypystä epävarmaan olotilaan ja vailla selkeää suunnitelmaa olevaa uutta mahdollisuutta? Mietin miksi, sillä olin tyytyväinen ja nautin matkasta ilman hyppyjäkin, olotilani oli perusonnellinen. Oikeasti. Kuitenkin sisälläni keikkui tarve ammatillisesta uudistumisesta ja uudenlaisen polun löytämisestä.
Päätös muutoksesta kupli hiljalleen pienellä lämmöllä saavuttaen tasaisen varmasti kiehuvan olotilan, jossa perusvarmaa minääni kutkutteli rohkeampi puoliskoni. Se kannusti vähän flirttailenkin tutustumaan muutoshypyn anatomiaan. Hitaasti, mutta varmasti siirryin pohtimaan mahdollisuutta ottaa askel kohti uutta tuntematonta. Aloin harjoitella erilaisia hyppyasentoja, uhkakuvien sijaan mahdollisuuksien kautta. Yhtäkkiä mieleni työkalut olivat rakentaneet minulle polkua, jossa voisinkin muutoksen pyörteessä olla hymyssä suin, luottaen ja aistien. Päämäärän ollessa täysin vailla tavoitetta, keskitynkin matkaan ja maisemiin, rakastaen, oppien ja luottaen. Sehän on mun juttu, hetkessä oleminen. Tai siis niin ainakin luulen.
Päätöksiä itselle oikeista syistä
Kävin monen kymmentä keskustelua rohkeudesta päätökseni jälkeen ja mietinkin usein rohkeutta itsessään. Tavoitteet, merkitykset ja uuden tarve ovat kovin henkilökohtaisia ja täysin erilaisia meille kaikille. Perustin päätöksen itselleni tärkeisiin ja oikeisiin asioihin. Totta kai rohkeuttakin tarvittiin muutoksen läpiviemiseen, mutta se ei ollut ainut ajurini.
”Pysy itsesi puolella” onkin ollut paras neuvo, jonka sain rakkaalta ystävältäni tämän muutosprosessini pyörityksessä. Mieli kun saattaa heikolla hetkellä harhailla itsensä ulkopuolella oleviin odotuksiin ja vaatimuksiin. Mielen maiseman maalailu on nyt osa matkaani, kirjoittaen. Huominen sitten näyttää, mihin tämä polku vie.
– Minna –
minnalinna.com 