Pelko, rohkeus ja rakkaus – työpaikalla

minnalinna.com Pelko, rohkeus ja rakkaus - työpaikalla

Puhutaanko tunteista? Tämä kysymys herättää usein… tunteita. Ja riippuen tilanteesta on vastauksena kepeä naurun hörähdys, epäilevä katse tai puhumattomuus, joissa lienee myös jokin tunne tukevasti takana.

Olin viime viikolla valmentamassa johtamisen ja muutoksen  äärellä. Muutos on aina muutos, totesin sielläkin. Ja muutokset aiheuttavat meille tunteita, vievät energiaa ja kapasiteettia muulta tekemiseltä, halusimmepa tai emme. Ihanteellista tietenkin on, jos on aikaa valmistautua tulevaan muutokseen, tasoittaa tietä ja potkia edestä kivet ja männyn kävyt.

Valitettavasti tämä ystävämme elämä ei aina kysele, vaan iskee toisinaan päin näköä ja tuo eteen täysin odottamatonta, surullistakin. Onneksi muutoksen ilojakin. Joskin nekin kaikessa ihanuudessaan vievät energiaamme, tosin sitä paljon tuovatkin. Koska muutos ja koska ihminen.

No entäpä sitten siellä työpaikalla? Sama juttu. Mitä sen uuden tietojärjestelmän käyttöönotto, uudet entistä kovemmat tavoitteet tai uusi esimies sitten aiheuttavat? Intoa, uutuuden viehätystä, jes-huutoja, epävarmuutta, enemmän suorittamista, vakavampia ilmeitä, ehkä jopa yöunien lyhenemistä. Entä työelämän murros, uuden työpaikan haku, tulevaisuuden työelämätaitojen opetteleminen jne.

Uskallanko sanoa, että pelottaa?

Olisi niin helppoa, kun osaisimme edes suurimman osan ajastamme toimia aikuisella tavalla. Siis sillä tavalla, että osaisimme sanoittaa tunteemme ja tarpeemme, myös niissä tilanteissa, kun pelko hiipii ohimoihin. Liian usein kuitenkin pelottaa pysähtyminen sen oman tunteen äärelle. Eikä työpaikalla nyt sovi puhua peloista ja sen aiheuttamasta epävarmuudesta, eikä sitä usein myöskään kysytä. Ehkäpä esimiestäkin pelottaa, mene ja tiedä. Jos pelko ei kuulu sanavarastoon työpaikalla, ei usein rakkauskaan.

Kun pelottaa ja epävarma käytös alkaa näyttäytyä epäedullisesti ympärillä oleviin ihmisiin, olisi pysähtymisen paikka.  Sillä niin siinä usein käy. Tarvitsemme välillä kainaloa, johon käpertyä. Villasukkia, jotka lämmittävät. Sanoja, jotka kysyvät. Korvia, jotka kuulevat ja silmiä, jotka näkevät. Myös työpaikalla.

Tiedämmekö yhdessä mihin olemme matkalla?

Työpaikalla tämä on toisen arvostamista ja pysähtymistä. Se on luottamuksen ilmapiiriä, jossa mielipiteitä sallitaan, uusia ideoita ja toteutuksia uskalletaan kokeilla. Sellaisissa yhteisöissä, joissa tavoitellaan yltiömäisiä tuloksia rystyset valkoisina ja vähällä hapella, on pidemmällä aikavälillä heikot menestymisen edellytyksen. Miksi näin? Koska kokemukseni mukaan turvallisessa ja toista ihmistä arvostavassa kulttuurissa uskalletaan, nauretaan, parhaimmillaan kukoistetaan. Ai niin ja luodaan uutta, päästään tavoitteisiin ja innostutaan.

Tiedämme yhdessä mihin olemme matkalla ja on selvää kuka mitäkin tekee. Rakkaus on työelämässäkin itsestä ja toisista välittämistä. Parhaimmillaan keskusteleva, toista arvostava ja palveleva kulttuuri ruokkii merkitystä sekä suuntaa. Kilistämme onnistumisille ja juhlimme, kun eteemme tulee kuoppia ja oppimisen mahdollisuuksia. Hymy viitoittaa tarinaa ja valaisee polkua.

Miten tunnistaisin sanojani ja sanoittaisin tunteitani? Opetellaan yhdessä.

– Minna ❤ –

Lue myös Hei yritys, täällä Minna ja Sanotko, jos ajattelet? Ajatteletko, jos sanot?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s